Sissi oli perheemme ensimmäinen aussi. Joulukuussa 1996 tämä punainen
pusukone valloitti kaikki ja oli koko elämänsä tärkeä perheenjäsen (sekä
melkoinen työnjohtaja...) Sissin mukana kuvioihin tulivat myös
koiranpennut ja kaikenkaikkiaan 10 tytärtä putkahti maailmaan. Sissin
kanssa koettiin myös ensimmäiset hetket näytteyssä ja niin vain vei
harrastus mennessään. Joka paikkaan sopeutuvaisen mummelin kasvot on
ikuistettu Betty Bryden pastellityönä. |
|
Vilma oli Sissin siskopuoli ja
värinsä vastaisesti perheemme todellinen blondi. Vilmalle oli
aivan sama, oliko pallo heitetty viisi sekuntia vai viisi
minuuttia sitten. Vilman metästystaidot olivat omaa luokkaansa
ja moni pikkulintu ja päästäinen koki kovan kohtalon Vilman
edessä. Huolimatta alkukantaisuudestaan Vilma oli mitä loistavin
täti Sissin pennuille ja siskosten yhteistyö aiheutti myös
boksin nappuloiden katoamista, käytävämattojen repimistä ja
lattialistojen uusimista. Vilman lähdettyä talo tuntui tyhjältä,
jäljellä oli älykäs Sissi mutta pientä blondia ei ollut
toheltamassa. Naapurin lapset muistavat Vilman "Sinisenä
koirana!" |